syksy 2026

Kädentaitokerhot

TIISTAISIN 

klo 17.00-17.45 TAHMATASSUT (n. 3–5-vuotiaat)

klo 18.00-19.00 TAITOTASSUT (n. 6–9-vuotiaat)

Paikka: MLL Olkkari, Näyttelijäntie 14 D

TAHMATASSUT (n. 3–5-vuotiaat) on tarkoitettu aloitteleville pienille askartelijoille. Tahmatassuihin voi tulla yhdessä aikuisen kanssa tai lapsi voi jäädä ryhmään yksin. Ryhmässä harjoittelemme perustaitoja kuten saksien käyttöä, kynäotetta ja ohjeiden kuuntelua. Lisäksi piirrämme, maalaamme, leikkaamme, liimaamme, muovailemme ja pujottelemme. Tärkeintä on, että lapsi saa tehdä itse ja onnistumisen elämykset karttuvat.

TAITOTASSUT (n. 6–9-vuotiaat) on tarkoitettu noin kouluikäisille käsityöläisen ja muotoilijan aluille. Ryhmässä työskentelemme ikätasoisesti yhteisen teeman ympärillä, jonka pohjalta suunnitellaan ja toteutetaan oma käsityökokonaisuus eri tekniikoita hyväksikäyttäen. Tärkeintä on oman luovuuden kehittäminen, suunnittelutaitojen karttuminen sekä rohkeus kokeilla uusia ja soveltaa jo tuttuja tekniikoita.

Syyskausi on 25.8. - 8.12.2026, yhteensä 14 kertaa. (Syyslomalla, vko 42 ei ole tuntia).

Opettajana toimii Anna-Liina Huttunen.

LOPPUKAUDEN ALENNETUT HINNAT

  • MLL Haagan jäsenille hinta on 80 €  (Koko kausi 150 €)

  • Muille kun jäsenille maksu on 100 €  (Koko kausi 170 €)

Perheestä yhden aikuisen tulee olla MLL Haagan jäsen saadakseen jäsenalennuksen.

Voit liittyä jäseneksi täällä

Ilmoittautumiset kädentaitokerhoihin MLL Haagan Holvi-verkkokaupassa Holvi kädentaitokerhot

Tervetuloa mukaan!

Seuraavan kauden ryhmien ilmoittautumisiin etusijalla ovat aina edellisellä kaudella mukana olleet.